Esittelyssä Sami

Esittelyssä Sami

Moro! Nimeni on Sami Kyngäs ja työskentelen UKKO Workillä markkinointiharjoittelijana.

Opiskelen tällä hetkellä Helsingin ammattikorkeakoulu Metropoliassa ja valmistun vuoden lopussa tradenomiksi. Opiskeluissani olen erikoistunut markkinointiin ja myyntiin. Olen saanut työkokemusta markkinointiin ja myyntiin liittyen työskentelemällä Lidlissä ja ilotulitemyyjänä sesonkiaikoina.

Nykyään työpaikan saanti voi olla vaikeaa, koska työhakemuksesi on yksi tuhansista. Lähetin lukuisia työhakemuksia eri paikkoihin ja sain työhaastattelukutsun. Pääsin työhaastatteluun UKKO Workille. Voin sanoa, että työhaastattelu meni hyvin.

Olen iloinen, että pääsen viimeinkin hyödyntämään oppimaani ja testaamaan osaamiseni työelämässä. Uskon, että minulla on paljon tarjottavaa UKKO Workille mm. markkinointiin liittyvissä asioissa. Tehtäviini kuuluu erityisesti työnhakuilmoitusten markkinointi Facebookissa, Twitterissä ja Googlen hakutuloksissa. On hienoa olla mukana kehittämässä UKKO Workia kohti tulevaisuutta.

Luonteenpiirteiltäni olen ystävällinen ja rauhallinen. Pyrin aina olemaan se henkilö, joka pitää huolen tiimin ryhmähengestä. Työpaikalla on hyvä olla mahdollisimman avoin ja oma itsensä.

Olen erityisen innokas jääkiekon seuraaja. Kannatan Oulun Kärppiä (Pohjoinen!) kotoisessa liigassa ja Carolina Hurricanesia NHL:ssä. Lajia seuraavat tietävät, että miten nopeasti pelitilanne voi muuttua pelin aikana. Vaikka olisit pari maalia tappiolla, niin voit silti tasoittaa pelin ja voittaa lopulta. Kunhan löytyy uskoa omiin kykyihinsä ja joukkuetovereihin. Tämä on yksi tärkeimmistä asioista mitä olen elämässäni oppinut. Vaikka usko on koetuksella, usko itseesi!

By | 2018-05-09T15:41:45+00:00 8.5.|Yleinen|0 Kommenttia

Tietoa kirjoittajasta:

Leave a Reply

Ole ensimmäinen, joka kommentoi!

avatar
  Subscribe  
Pidä minut ajan tasalla