Tällä sivulta löydät kirjoituksia, jotka käsittelevät meitä eli UKKO Workia.
Olemme koonneet tämän avainsanan taakse esimerkiksi työntekijäesittelyitä.
Mikä ihmeen UKKO Work?
Nyt hiukan perustietoa meistä yrityksenä. UKKO Work eli SLP Rent on uusi digiajan henkilöstövuokraus- ja rekrytointiyritys. Olemme osa SLP Groupia, johon kuuluvat myös UKKO.fi ja UKKO Pro.
Digiajan henkilöstövuokrausyrityksenä olemme vahvasti mukana sosiaalisessa mediassa eli SoMessa. Löydät UKKO Workin mainoksia mm. Facebookista, Instagramista, Twitteristä, LinkedInistä, YouTubesta ja monesta muusta paikasta. Tavoitteenamme on olla alan suurin toimija ja olemme päivä päivältä lähempänä tuota tavoitetta.
UKKO Workin työntekijät
Me uskomme, että hyvällä palvelulla ja kunnon palkkauksella löydämme osaavat työtekijät heille sopiviin paikkoihin. Työntekijät ovat meille tärkeitä ja siksi olemme aina valmiita auttamaan työntekijöitämme heidän huolissaan ja murheissaan. Työterveys meillä on Mehiläisessä ja tuemme myös työntekijöidemme arkea mm. virikeseteleillä, jotta työntekijämme voisivat paremmin.
Lähetä hakemuksesi meille
Ymmärrämme hyvin, että hakemusten täytteleminen on puuduttavaa. Varsinkin jos hakemuksista ei seuraa mitään. Me toimimme toisin. Olemme reilusti aina yhteydessä hakijaan. Emme siis vain sano, vaan näytämme, että arvostamme jokaista hakijaa.
Työnhaku on meille myös helppoa, koska voit hakea meidän vanhoinkin paikkoihin. Näin tiedämme heti paremmin ja tarkemmin, että minkälaista työtä etsit. Parhaassa tapauksessa vanha asiakkaamme tarvitsee lisävahvistuksia, niin voimme suoraan ehdottaa sinua sinne!
Seuraa UKKO Workia sosiaalisessa mediassa!
Jos haluat tietää työllistymismahdollisuuksista, niin pistä meidät seurantaan sosiaalisessa mediassa! Näin sinun ei tarvitse joka päivä päivitellä meidän Avoimet Työpaikat-sivuamme, vaan näet meidän uusimmat julkisessa haussa olevat paikkamme esimerkiksi Facebookin kautta.
Tässä meidän sosiaalisen median kanavat: Facebook, Instagram, Twitter, LinkedIn, YouTube .
Käy myös lukemassa meidän blogikirjoituksiamme. Käsittelemme eri aiheita työnhakuun liittyen! UKKO Workin Blogi